Accountant, Kirjanpitäjä
Etsimme Tilitoimisto Memerin osaavaan tiimiin tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää. Tilitoimisto Memeri Oy on lohjalainen palveleva tilitoimisto. Missiomme on tarjota laadukkaita, kullekin asiakasyritykselle sopivia, taloushallinnon palveluita ja näin vapauttaa yrittäjän aika oman liiketoimintasa kehittämiseen ja kasvattamiseen.
Tilitoimisto Memeri Oy on perustettu vuonna 2004 ja toimimme tällä hetkellä kahdeksan ammattilaisen voimin ja haemme nyt uutta osaajaa joukkoomme.
Memerissä arvostetaan henkilökunnan osaamista ja siihen panostetaan tarjoamalla mahdollisuus osallistua alan koulutuksiin. Työntekijöiden jaksamista ja viihtyvyyttä sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista tuetaan mm. yhteisillä aamiaishetkillä ja liikunta/kulttuurieduilla sekä joustavalla työajalla etätyömahdollisuuksineen.
Haemme tiimiimme positiivisella asenteella varustettua kirjanpitäjää
Tehtävässä vastaat kirjanpidon ja tilinpäätösten hoitamisesta nimetyille asiakkaille. Asiakaspalvelu on olennainen osa työtäsi ja osaat aktiivisesti kuunnella asiakasta ja jalostaa tietoa asiakkaiden taloushallinnon tarpeisiin, sekä tarjota heille parasta mahdollista palvelua. Työn toteuttamiseen tarjoamme nykyaikaiset työvälineet sekä työsi tueksi ja avuksi Memerin ammattitaitoisen ja kokeneen tiimin.
Etsimme siis tiimipelaajaa, joka pystyy myös itsenäiseen työskentelyyn. Toivomme, että tuot työyhteisöömme oman iloisen persoonasi, aloitteellisen tavan tehdä töitä sekä hyvät vuorovaikutustaidot.
Toivomme sinulta:
- Kaupallista koulutusta merkonomi/tradenomi tai vastaava
- Työkokemusta kirjanpitäjän tehtävistä
- Kokonaisvaltaista otetta oman vastuualueesi hoidossa sekä kykyä ja intoa tarttua haasteisiin
- Asiakaslähtöistä asennetta sekä halua oppia ja kehittyä
- Arvostamme positiivista asennetta ja tiimityöskentelytaitoja
- Myös Fennoan ja/tai Procountorin tuntemus katsotaan eduksi
- Palkanlaskennan kokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön
Ensisijaisesti haemme kuitenkin tiimiimme sopivaa henkilöä. Älä siis jätä hakematta, vaikka jokin osa-alue ei tuntuisi omalta.
Tavoitteenamme on, että viihdyt ja tarjoammekin sinulle:
- Monipuoliset työtehtävät sekä mahdollisuuden oman työnkuvan kehittämiseen
- Joustavan työajan etätyömahdollisuuksineen
- Ammattitaitoisen ja motivoituneen tiimin tuen
- KLT-tutkinnon suoritusmahdollisuuden
- Koulutusmahdollisuudet, joilla tuemme osaamisesi kehittämistä
- Päivittäisen iloisen aamukahvi/aamiaishetken yhdessä tiimin kanssa
Annamme mielellämme lisätietoja. Tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Hae siis jo tänään – toivottavasti kuulemme sinusta pian!
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Merja Lindqvist 0447820500 merja.lindqvist@memeri.fi
Johanna Nieminen 0447820502 johanna.nieminen@memeri.fi
Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 6.11.2022 mennessä johanna.nieminen@memeri.fi tai merja.lindqvist@memeri.fi . Käymme hakemuksia jatkuvasti läpi ja olemme potentiaalisiin hakijoihin yhteydessä mahdollisimman pian.