Ajankohtaista

Etsimme tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää.

Tilitoimisto Memeri Oy on vuonna 2004 perustettu lohjalainen palveleva tilitoimisto. Missiomme on tarjota laadukkaita, kullekin asiakasyritykselle sopivia, taloushallinnon palveluita ja näin vapauttaa yrittäjän aika oman liiketoimintansa kehittämiseen ja kasvattamiseen.

Memerissä arvostetaan henkilökunnan osaamista ja siihen panostetaan tarjoamalla mahdollisuus osallistua alan koulutuksiin. Työntekijöiden jaksamista ja viihtyvyyttä sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista tuetaan mm. yhteisillä aamiaishetkillä ja liikunta/kulttuurieduilla sekä joustavalla työajalla etätyömahdollisuuksineen.

Haemme tiimiimme positiivisella asenteella varustettua kirjanpitäjää

Tehtävässä vastaat kirjanpidon ja tilinpäätösten hoitamisesta nimetyille asiakkaille. Asiakaspalvelu on olennainen osa työtäsi ja osaat aktiivisesti kuunnella asiakasta ja jalostaa tietoa asiakkaiden taloushallinnon tarpeisiin, sekä tarjota heille parasta mahdollista palvelua. Työn toteuttamiseen tarjoamme nykyaikaiset työvälineet sekä työsi tueksi ja avuksi Memerin ammattitaitoisen ja kokeneen tiimin.

Etsimme siis tiimipelaajaa, joka pystyy myös itsenäiseen työskentelyyn. Toivomme, että tuot työyhteisöömme oman iloisen persoonasi, aloitteellisen tavan tehdä töitä sekä hyvät vuorovaikutustaidot.

Toivomme sinulta:

  • Kaupallista koulutusta
  • Työkokemusta kirjanpitäjän tehtävistä
  • Arvostamme positiivista asennetta, intoa tarttua haasteisiin ja tiimityöskentelytaitoja
  • Fennoan ja/tai Procountorin tuntemus katsotaan eduksi
  • Palkanlaskennan kokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön

Ensisijaisesti haemme tiimiimme sopivaa henkilöä. Älä siis jätä hakematta, vaikka jokin osa-alue ei tuntuisi omalta.

Tavoitteenamme on, että viihdyt ja tarjoammekin sinulle:

  • Monipuoliset työtehtävät sekä mahdollisuuden oman työnkuvan kehittämiseen
  • Joustavan työajan etätyömahdollisuuksineen
  • Ammattitaitoisen ja motivoituneen tiimin tuen
  • KLT-tutkinnon suoritusmahdollisuuden
  • Koulutusmahdollisuudet, joilla tuemme osaamisesi kehittämistä
  • Päivittäisen iloisen aamukahvi/aamiaishetken yhdessä tiimin kanssa

Hakuaika: Tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Hae siis jo tänään – toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Merja Lindqvist 0447820500 merja.lindqvist@memeri.fi
Johanna Nieminen 0447820502 johanna.nieminen@memeri.fi

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen johanna.nieminen@memeri.fi tai merja.lindqvist@memeri.fi . Käymme hakemuksia jatkuvasti läpi ja olemme potentiaalisiin hakijoihin yhteydessä mahdollisimman pian.

Tilitoimisto Memerille on myönnetty
Arvostettu työpaikka sertifikaatti.
Lue lisää henkkilökunnan mietteitä Memeristä.
Tilitoimisto Memeri Oy | Arvostettu Oy

Palkanlaskenta ja vuodenvaihde 2025

Verokortit 2025

Uudet verokortit tulevat voimaan jo 1.1.2025. Aiemmin verokortit ovat tulleet voimaan vasta 1. helmikuuta. Myös verokortin tuloraja on määritelty 12 kuukaudelle.

Noudamme verokortit suorasiirtona, jolloin alkuperäisiä ei tarvitse toimittaa meille. Muutosverokortit ja uusien työntekijöiden verokortit tulee toimittaa palkanlaskentaan ajoissa. Sama verokortti käy kaikille palkkatuloille. Kopio verokortista riittää palkanlaskentaan.

Muistatahan seurata tulojasi vuoden aikana. Palkansaajan tulee seurata palkkojen kertymistä vuoden aikana itse. Erityisen tärkeää tämä on, jos palkansaajalla on useita työnantajia. Jos tuloraja näyttää ylittyvän tai vähennykset muuttuvat tilaa uusi verokortti OmaVerossa tai puhelimitse. Jos sinulla on useita työnantajia, toimita muutosverokortti kaikille työnantajillesi.

Tyel, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu

Työnantajan maksama Tyel25,28%Perusmaksu ei sisällä työeläkeyhtiön perusmaksua
Työntekijöiltä perittävä Tyel7,15%17-52 vuotiaat ja 63-68- vuotiaat
Työntekijöiltä perittävä Tyel8,65%53-62 vuotiaat
Tyel maksua EI peritä alle 17- vuotiaalta eikä yli 68-70 vuotiailta, riippuen syntymävuodesta. Katso tarkemmat tiedot eläkeyhtiösi sivuilta.
Työntekijöiltä perittävä työttömyysvakuutus0,59% 
Osaomistajilta perittävä työttömyysvakuutus0,30% 
Työnantajan työttömyysvakuutus0,20% 
Työttömyysvakuutusmaksua EI peritä alle 18-vuotiaista, eikä yli 65-vuotiaista.
Työnantajan sairausvakuutusmaksu1,87% 
Maksua ei makseta alle 16-vuotiaista eikä 68 vuotta täyttäneeltä työntekijältä.

Kustannusten korvaukset 2024

Kokopäiväraha (yli 10 h)53 €
Puolipäiväraha (yli 6 h)24 €
Kilometrikorvaus0,59 €/km
Ateriakorvaus13,25€

Lisää kustannusten korvauksista löytyy verottajan sivuilta.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2025 – vero.fi

Luontoisedut

Puhelinetu20 €/kk
Ravintoetu8,60 €/ ateria

Lisää luontoiseduista löytyy verottajan sivuilta.

Verohallinnon päätös vuodelta 2025 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista – vero.fi

Vapaaehtoiset eläkevakuutukset.

Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista tulee antaa ilmoitus tulorekisteriin. Työnantajan maksamat vakuutusmaksut ovat verovapaita, mikäli maksujen yhteismäärä ei ylitä verovuonna 8 500 euroa (TVL 68 §:n 2 momentti). Myös vakuutuksen tuotto kertyy säästämisaikana verovapaasti. Aikanaan vakuutuksesta maksettava lisäeläke verotetaan vakuutetun ansiotulona (TVL 61 §).

Ay-jäsenmaksut ja ulosotot

Ulosoton suojaosuus 32,56 eurosta 32,88 euroon päivässä. Muistathan toimittaa mahdollisesti päivittyneet tiedot palkanlaskentaan.

Ay-jäsenmaksujen 2025 tilitysviitteet tulee toimittaa palkanlaskentaan ennen vuoden 2025 ensimäistä palkanlaskentaa. Myös jäsenmaksujen perintä prosentit saattavat muuttua. Toimitathan nämä myös palkanlaskentaan.

Työterveyshuollon Kela-korvaukset

Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijöilleen lakisääteinen työterveyshuolto. Kela korvaa osan työterveyshuollosta aiheutuvista kustannuksista tilikausittain. Korvausta tulee hakea Kelalta 6 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Jos yrityksesi tilikausi päättyy 31.12.2024, tulee korvaushakemus lähettää Kelaan 30.6.2025 mennessä.

Lisätietoa työterveyshuollon kustannuksista Kelan sivuilta.

Pikaopas työterveyshuollon korvauksiin – Työnantajat | Työnantajat | Kela

JOULUKUUN AUKIOLOAJAT 2024

Tilitoimisto Memerin poikkeavat aukioloajat joulukuussa.

5-6.12 suljettu

23.12 klo 8.30-14.00

24-26.12 suljettu

27.12 klo 8.30-14.00

30-31.12 klo 8.30-14.00

Muutoksia arvonlisäverotukseen 2025

Alarajahuojennus poistuu 1.1.2025 alkaen

Arvonlisäveron alarajahuojennusta ovat voineet saada yritykset, jotka on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja joiden tilikauden liikevaihto on jäänyt alle 30 000 euron.

Yritys voi hakea alarajahuojennusta viimeisen kerran vuodelta 2024. Tilikaudelta 1.1.-31.12.2025 ei alarajahuojennusta voi enää hakea. Alarajahuojennuksen tiedot annetaan vuoden 2024 viimeiseltä verokaudelta annettavalla veroilmoituksella. Murrettujen tilikausien kohdalla huojennusta voi saada 31.12.2024 asti, siten että tilikauden osan liikevaihto muunnetaan vastaamaan 12 kuukauden pituista jaksoa.

Vähäisen toiminnan liikevaihtoraja nousee ja liikevaihdon seurantaan tulee muutoksia

Vähäinen liiketoiminta on jätetty arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Arvonlisäverorekisteriin on voinut jättää ilmoittautumatta sellaiset yritykset, joiden liikevaihto on jäänyt alle 15 000 euroon. 1.1.2025 vähäisen toiminnan liikevaihtoraja nousee 20 000 euroon.

1.1.2025 alkaen vähäisen toiminnan liikevaihtoa seurataan tilikauden sijaan kalenterivuodelta. Jos tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta, kalenterivuoden liikevaihto lasketaan yhdistelemällä eri tilikausien liikevaihtoja kalenterivuotta vastaavaksi.  Myös seurantajakso muuttuu. Jatkossa seurantajakso on kaksi vuotta eli kuluva ja edellinen kalenterivuosi. Toisin sanoen alv velvollisuutta ei voi päättää, jos edellisen kalenterivuoden liikevaihto on ylittänyt raja-arvon.

Yrityksen on jatkossa ilmoittauduttava alv-velvolliseksi vähäisen toiminnan raja-arvon ylittämisajankohdasta lukien ei tilikauden alusta kuten aiemmin. Ylittymishetkestä alkaa myös arvonlisävelvollisuus. Myyntitapahtuma, jolla alv raja ylittyy, on kokonaisuudessaan arvonlisäverollista. Yrittäjän vastuu liikevaihdon seuraamisesta ja oikea aikaisesta arvonlisäverorekisteriin liittymisestä kasvaa!

  • alarajahuojennus poistuu
  • vähäisen toiminnan raja nousee 20 000 euroon
  • pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmä otetaan käyttöön

Lisää arvonlisäveron muutoksista verohallinnon sivuilla: Pienyritysten arvonlisäverotukseen muutoksia 2025 – vero.fi

Pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmä 2025

Suomalaiset yritykset voivat hyödyntää vähäisen toiminnan verovapautta muissa EU-jäsenvaltiossa rekisteröitymällä pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmään. Nykytilassa pienet yritykset voivat hyödyntää vähäisen toiminnan verovapautta vain sijoittautumisvaltiossaan, eli siinä valtiossa, jossa heillä on liiketoiminnan kotipaikka. Jatkossa vähäisen toiminnan verovapautta voi hyödyntää myös muissa EU-jäsenvaltioissa. Tämä edellyttää rekisteröitymistä pienten yritysten EU-myynnin alv järjestelmään omassa kotimaassaan. Järjestelmä on tarkoitettu pienille yrityksille yhtiömuodosta riippumatta ja on vapaaehtoinen.

Verovapauden hyödyntämisen edellytyksenä ovat rekisteröitymisen lisäksi EU:n jokaisen jäsenvaltion liikevaihtorajat. Liikevaihtorajoja on kaksi. Vuosittainen liikevaihto EU:ssa (kaikissa jäsenvaltioissa yhteensä) ei saa ylittää 100 000 euroa kuluvan ja edeltävän vuoden aikana. Vuosittainen liikevaihto verovapauden myöntävässä jäsenvaltiossa ei saa ylittää kyseisen jäsenvaltion kansallista liikevaihdon raja-arvoa.

Verovapaus tulee hakea jokaisesta valtiosta, jossa sitä haluaa hyödyntää ja on hyödynnettävissä vain niissä valtioissa, joihin verovapaus myönnetään. Verovapaus alkaa, kun yritys on rekisteröity järjestelmään ja saanut EX-tunnuksen. Yritys saa tiedon rekisteröinnistä viimeistään 35 työpäivän kuluttua hakemuksesta (OmaVero). Verovapaus voi alkaa eri aikaan eri jäsenvaltioissa.

Pienten yritysten EU-myynnin alv järjestelmään rekisteröityneen yrityksen pitää antaa pienten yritysten EU-myynnin ilmoitus. Kyseessä on ns. liikevaihtoilmoitus, joka ilmoitetaan neljännesvuoden aikana tekemät myynnit jäsenvaltioittain eriteltynä. Jos myyntejä ei ole, ilmoitetaan nolla. Ilmoitus annetaan seuraavan kuukauden viimeiseen päivään mennessä. Hakemusta ei kannata tehdä turhaan, sillä ilmoitukset on annettava siltä ajalta, jona yritys on rekisterissä.

Yrityksellä on vähennysoikeus vain arvonlisäverollista liiketoimintaa varten tehtyjen hankintojen arvonlisäverosta. Yrityksellä ei siis ole vähennysoikeutta sellaisten hankintojen arvonlisäverosta, jotka kohdistuvat toiminnan vähäisyyden perusteella arvonlisäverosta vapautettuihin myynteihin.

Jos liikevaihto ylittyy jäsenvaltiossa, on yrityksen annettava tieto ylittymisestä muutosilmoituksella omaverossa. Ilmoittamatta jättämisestä saattaa seurata laiminlyöntimaksuja. Liikevaihdon seurannan merkitys korostuu sekä maakohtaisesti että EU:n tasolla. Yrityksen on itse pidettävä rekisteröintitiedot ajantasaisina.

  • Pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmä on tarkoitettu yrityksille, jotka haluavat hyödyntää toiminnan vähäisyyden perusteella myönnettävää verovapautta toisissa EU-jäsenvaltioissa
  • Verovapauden saamisen edellytyksenä ovat EU:n ja jokaisen jäsenvaltion liikevaihtorajat
  • Järjestelmään rekisteröityneet yritykset saavat EX-tunnuksen
  • Järjestelmässä ilmoitetaan liikevaihtoja, ei veroja

Lisää arvonlisäveron muutoksista verohallinnon sivuilla: Pienyritysten arvonlisäverotukseen muutoksia 2025 – vero.fi

Arvonlisäverokanta nousee syyskuussa

Yleinen arvonlisäverokanta nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen. Uutta arvonlisäverokantaa tullaan 1.9.2024 alkaen soveltamaan vain sellaisiin tavaroihin ja palveluihin, joiden verokanta on nyt 24 prosenttia. Yleisen verokannan korotus ei vaikuta niihin tavaroihin ja palveluihin, joihin sovelletaan alennettuja verokantoja (14 % ja 10 %). Myös alennettujen verokantojen soveltamisaloihin on ehdotettu muutoksia, mutta ne tulisivat voimaan aikaisintaan vuonna 2025.

Arvonlisäverokannan muutos vaikuttaa yrityksen toimintaan laaja-alaisesti. Alla on käsitelty muutoksen yleisimpiä vaikutuksia sekä käytännön toimia näiden hoitamiseksi.

Laskutus

Yleissäännön mukaisesti arvonlisäverokanta määräytyy suoriteperusteen mukaisesti. Ydinkysymys on, milloin tavaran tai palvelun myyntiin ryhdytään soveltamaan uutta verokantaa. Pääsääntö on, että kun tavara on toimitettu tai palvelu suoritettu 1.9.2024 tai sen jälkeen, myyntiin sovelletaan 25,5 prosentin verokantaa.

Vastaus kysymykseen ei ole kuitenkaan näin yksiselitteinen. Esimerkiksi, jos asiakas maksaa elokuussa ennakkomaksun hänelle vasta syyskuussa toimitettavasta tavarasta, vero ennakkomaksusta menee 24 prosentin mukaan, vaikka tavara toimitetaan syyskuussa.

Alennusten osalta sovelletaan sitä verokantaa, joka oli voimassa, kun tavara toimitettiin/ palvelu suoritettiin. Vuosialennusten osalta annettu alennus jaetaan suhteellisesti ajan mukaan eri verokannoille. Myös mahdolliset luottotappiot kirjataan alkuperäisen laskun arvonlisäverokannan mukaisesti.

Tilisanomat-lehden verkkoversioon on koottu iso tietopaketti näistä arvonlisäverokannan soveltamistilanteista. Sisältö on luettavissa maksutta osoitteessa: https://tilisanomat.fi/verotus/arvonlisaveron-yleinen-verokanta-nousee/

Myös verohallinnon sivuilta löytyy asiasta lisätietoa. Yleisen alv-prosentin muutos 1.9.2024 – ilmoitusohjeet – vero.fi

Sopimukset ja hinnoittelu

Arvonlisäveronkorotuksen yhteydessä on hyvä tarkastella myös sopimuksia ja niissä sovittuja hinnoittelumalleja. Tarkista ensisijaisesti onko sovittu hintojen sisältävän arvonlisäveron vai lasketaanko arvonlisävero sovitun kauppahinnan päälle. Erityisesti siirtymävaiheessa sopimuksissa ja tarjouksissa on hyvä käyttää arvonlisäverottomia hintoja sekä mainintaa ”voimassa oleva arvonlisävero lisätään kauppahinnan päälle”. Kuluttajahinnoittelussa on kuitenkin hyvä puhua arvonlisäveron sisältävistä hinnoista, ja tällöin arvonlisäveron muutos on hyvä ottaa huomioon hinnoittelussa 1.9.2024 alkaen.

Ohjelmistot ja järjestelmät

Arvonlisäveroa käsitellään myös monissa muissa ohjelmistoissa, esimerkiksi laskutus- ja kassajärjestelmissä, toiminnanohjausjärjestelmissä sekä matkalaskujärjestelmissä. Uuden 25,5 prosentin arvonlisäverokannan lisäämisen ohella (ohjelmistosta riippuen) pitää päivittää esimerkiksi tuoterekisteriä, kirjanpidon tilejä tai matkalaskujen kululajeja.

Jos käytätte tarjoamiamme ohjelmistopalveluja, toteutamme niihin yhdessä ohjelmistotalojen kanssa arvonlisäverokannan muutokset ja ohjeistamme ohjelmiston käytössä. Jos taas käytätte suoraan ohjelmistotaloilta hankkimianne ohjelmistoja, hoidatte tarvittavat muutokset yhdessä ohjelmistotoimittajanne kanssa. Meiltä saat tällöinkin tarvittaessa opastusta arvonlisäverotukseen liittyvissä asiakysymyksissä.

Palkanlaskenta 2024

Verokortit 2024

Uudet verokortit tulevat voimaan 1.2.2024. Noudamme verokortit suorasiirtona, jolloin alkuperäisiä ei tarvitse toimittaa meille. Muutosverokortit ja uusien työntekijöiden verokortit tulee toimittaa palkanlaskentaan ajoissa. Verokortissa on vain yksi tuloraja koko vuoden palkoille. Sama verokortti käy kaikille palkkatuloille. Kopio verokortista riittää palkanlaskentaan.

Muistatahan seurata tulojasi vuoden aikana. Palkansaajan tulee seurata palkkojen kertymistä vuoden aikana itse. Erityisen tärkeää tämä on, jos palkansaajalla on useita työnantajia. Jos tuloraja näyttää ylittyvän tai vähennykset muuttuvat tilaa uusi verokortti OmaVerossa tai puhelimitse. Jos sinulla on useita työnantajia, toimita muutosverokortti kaikille työnantajillesi.

Tyel, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu

Työnantajan maksama Tyel25,12%Perusmaksu ei sisällä työeläkeyhtiön perusmaksua
Työntekijöiltä perittävä Tyel7,15%17-52 vuotiaat ja 63-67- vuotiaat
Työntekijöiltä perittävä Tyel8,65%53-62 vuotiaat
Tyel maksua EI peritä alle 17- vuotiaalta, eikä 68 vuotta täyttäneeltä työntekijältä.
Työntekijöiltä perittävä työttömyysvakuutus0,79% 
Osaomistajilta perittävä työttömyysvakuutus0,43% 
Työnantajan työttömyysvakuutus0,27% 
Työttömyysvakuutusmaksua EI peritä alle 18-vuotiaista, eikä yli 65-vuotiaista.
Työnantajan sairausvakuutusmaksu1,16% 
Maksua ei makseta alle 16-vuotiaista eikä 68-vuotta täyttäneistä työntekijöistä

Kustannusten korvaukset 2024

Kokopäiväraha (yli 10 h)51 €
Puolipäiväraha (yli 6 h)24 €
Kilometrikorvaus0,57 €/km
Ateriakorvaus12,75€

Lisää kustannusten korvauksista löytyy verottajan sivuilta.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2024 – vero.fi

Luontoisedut

Puhelinetu20 €/kk
Ravintoetu8,50 €/ ateria

Lisää luontoiseduista löytyy verottajan sivuilta.

Verohallinnon päätös vuodelta 2024 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista – vero.fi

Vapaaehtoiset eläkevakuutukset.

Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista tulee antaa ilmoitus tulorekisteriin. Työnantajan maksamat vakuutusmaksut ovat verovapaita mikäli maksujen yhteismäärä ei ylitä verovuonna 8 500 euroa (TVL 68 §:n 2 momentti). Myös vakuutuksen tuotto kertyy säästämisaikana verovapaasti. Aikanaan vakuutuksesta maksettava lisäeläke verotetaan vakuutetun ansiotulona (TVL 61 §).

Ay-jäsenmaksut ja ulosotot

Ulosoton suojaosuus nousee vuoden 2024 ajaksi. Suojaosuus korotetaan 30,75 eurosta 32,56 euroon päivässä. Muistathan toimitta mahdollisesti päivittyneet tiedot palkanlaskentaan.

Ay-jäsenmaksujen 2024 tilitysviitteet tulee toimittaa palkanlaskentaan vuoden 2024 alussa. Myös jäsenmaksujen perintä prosentit saattavat muuttua. Toimitathan nämä myös palkanlaskentaan.

Työterveyshuollon Kela-korvaukset

Työnantaja velvollisuus on järjestää työntekijöilleen lakisääteisen työterveyshuollon. Kela korvaa osan työterveyshuollosta aiheutuvista kustannuksista tilikausittain. Korvausta tulee hakea Kelalta 6 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Jos yrityksesi tilikausi päättyy 31.12.2023, tulee korvaushakemus lähettää Kelaan viimeistään 30.6.2024 mennessä.

Lisätietoa työterveyshuollon kustannuksista Kelan sivuilta.

Pikaopas työterveyshuollon korvauksiin – Työnantajat | Työnantajat

Tilitoimisto Memeri Oy toivottaa asiakkailleen rauhallista joulunaikaa!

Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2024. Jouluna 2023 tuemme Pelastakaa Lasten kotimaan työtä- Lahjoitusten turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.

Joulun alla ja välipäivinä palvelemme normaalisti paria poikkeusta lukuun ottamatta. Perjantaina 22.12. olemme suljettuna ja 29.12.2023 suljemme jo klo 14.00.

Palkanlaskenta ja vuodenvaihde 2023

Verokortit 2023

Uudet verokortit tulevat voimaan 1.2.2023. Noudamme verokortit suorasiirtona, jolloin alkuperäisiä ei tarvitse toimittaa meille. Muutosverokortit ja uusien työntekijöiden verokortit tulee toimittaa palkanlaskentaan ajoissa. Verokortissa on vain yksi tuloraja koko vuoden palkoille. Sama verokortti käy kaikille palkkatuloille. Kopio verokortista riittää palkanlaskentaan.

Muistatahan seurata tulojasi vuoden aikana.

Palkansaajan tulee seurata palkkojen kertymistä vuoden aikana itse. Erityisen tärkeää tämä on, jos palkansaajalla on useita työnantajia. Jos tuloraja näyttää ylittyvän tai vähennykset muuttuvat tilaa uusi verokortti OmaVerossa tai puhelimitse. Jos sinulla on useita työnantajia, toimita muutosverokortti kaikille työnantajillesi.

Työeläkemaksut

Tyel maksua ei peritä alle 17-vuotiailta, eikä 68 vuotta täyttäneiltä.

Työnantajan maksama Tyel 25,30% Perusmaksu ei sisällä työeläkeyhtiön perusmaksua
Työntekijöiltä perittävä Tyel 7,15% 17-52 vuotiaat ja 63-67- vuotiaat
Työntekijöiltä perittävä Tyel 8,65% 53-62 vuotiaat

Työttömyysvakuutusmaksu

Työttömyysvakuutusmaksua EI peritä alle 18-vuotiaista, eikä yli 65-vuotiaista.

Työntekijöiltä perittävä työttömyysvakuutus1,50%
Osaomistajilta perittävä työttömyysvakuutus0,75%
Työnantajan työttömyysvakuutus0,52%

Sairausvakuutusmaksu

Maksua ei makseta alle 16-vuotiaista eikä 68-vuotta täyttäneistä työntekijöistä.

Työnantajan sairausvakuutusmaksu1,53 %

Kustannusten korvaukset 2023

Kokopäiväraha (yli 10 h)48 €
Puolipäiväraha (yli 6 h)22 €
Kilometrikorvaus 0,53 €/km
Ateriakorvaus12,00€

Lisää kustannusten korvauksista löytyy verottajan sivuilta.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2023 – vero.fi

Luontoisedut

Puhelinetu 20 €/kk
Ravintoetu 8 €/ ateria

Lisää luontoiseduista löytyy verottajan sivuilta.

Verohallinnon päätös vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista – vero.fi

Vapaaehtoiset eläkevakuutukset

Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista tulee antaa ilmoitus tulorekisteriin. Työnantajan maksamat vakuutusmaksut ovat verovapaita 8500 euroon asti.

Ay-jäsenmaksut ja ulosotot

1.1.2023 ulosottolainsäädännön väliaikainen muutos astuu voimaan. Tällöin suojaosuus nousee vuoden 2023 ajaksi takuueläkkeen tasolle. Suojaosuus korotetaan 23,20 eurosta 30,75 euroon päivässä. Muistathan toimitta mahdollisesti päivittyneet tiedot palkanlaskentaan.

Ay-jäsenmaksujen 2023 tilitysviitteet tulee toimittaa palkanlaskentaan vuoden 2023 alussa. Myös jäsenmaksujen perintä prosentit saattavat muuttua. Toimitathan nämä myös palkanlaskentaan.

Työterveyshuollon Kela-korvaukset

Työnantaja velvollisuus on järjestää työntekijöilleen lakisääteisen työterveyshuollon. Kela korvaa osan työterveyshuollosta aiheutuvista kustannuksista tilikausittain. Korvausta tulee hakea Kelalta 6 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Jos yrityksesi tilikausi päättyy 31.12.2022, tulee korvaushakemus lähettää Kelaan viimeistään 30.6.2023 mennessä.

Lisätietoa työterveyshuollon kustannuksista Kelan sivuilta.

Pikaopas työterveyshuollon korvauksiin – Työnantajat | Työnantajat | Kela

Memeri muuttaa!

Lähes 20 vuotta hyvin palvelleet tilat ovat käyneet pieneksi ja on tullut aika muuttaa uusiin tiloihin. Emme kuitenkaan muuta kauas.

Uudet tilat sijaitsevat osoitteessa Suurlohjankatu 14 (DNA kaupan vieressä).

Muutamme 16.-17.11, jolloin toimistomme on kiinni. Tämän jälkeen palvelemme uusissa toimitiloissa. Jos olet kuitenkin jo laittanut materiaalia postiin vanhalla osoitteella, ei huolta, noudamme postin säännöllisesti myös vanhasta osoitteesta jouluun asti. Alla vielä aukioloaikamme

Aukioloajat:

Ma-to 8.30-16.00

Pe 8.30-15.00

Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Memeri hakee kirjanpitäjää

Accountant, Kirjanpitäjä

Etsimme Tilitoimisto Memerin osaavaan tiimiin tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää. Tilitoimisto Memeri Oy on lohjalainen palveleva tilitoimisto. Missiomme on tarjota laadukkaita, kullekin asiakasyritykselle sopivia, taloushallinnon palveluita ja näin vapauttaa yrittäjän aika oman liiketoimintasa kehittämiseen ja kasvattamiseen.

Tilitoimisto Memeri Oy on perustettu vuonna 2004 ja toimimme tällä hetkellä kahdeksan ammattilaisen voimin ja haemme nyt uutta osaajaa joukkoomme.

Memerissä arvostetaan henkilökunnan osaamista ja siihen panostetaan tarjoamalla mahdollisuus osallistua alan koulutuksiin. Työntekijöiden jaksamista ja viihtyvyyttä sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista tuetaan mm. yhteisillä aamiaishetkillä ja liikunta/kulttuurieduilla sekä joustavalla työajalla etätyömahdollisuuksineen.

Haemme tiimiimme positiivisella asenteella varustettua kirjanpitäjää

Tehtävässä vastaat kirjanpidon ja tilinpäätösten hoitamisesta nimetyille asiakkaille. Asiakaspalvelu on olennainen osa työtäsi ja osaat aktiivisesti kuunnella asiakasta ja jalostaa tietoa asiakkaiden taloushallinnon tarpeisiin, sekä tarjota heille parasta mahdollista palvelua. Työn toteuttamiseen tarjoamme nykyaikaiset työvälineet sekä työsi tueksi ja avuksi Memerin ammattitaitoisen ja kokeneen tiimin.

Etsimme siis tiimipelaajaa, joka pystyy myös itsenäiseen työskentelyyn. Toivomme, että tuot työyhteisöömme oman iloisen persoonasi, aloitteellisen tavan tehdä töitä sekä hyvät vuorovaikutustaidot.

Toivomme sinulta:

  • Kaupallista koulutusta merkonomi/tradenomi tai vastaava
  • Työkokemusta kirjanpitäjän tehtävistä
  • Kokonaisvaltaista otetta oman vastuualueesi hoidossa sekä kykyä ja intoa tarttua haasteisiin
  • Asiakaslähtöistä asennetta sekä halua oppia ja kehittyä
  • Arvostamme positiivista asennetta ja tiimityöskentelytaitoja
  • Myös Fennoan ja/tai Procountorin tuntemus katsotaan eduksi
  • Palkanlaskennan kokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön

Ensisijaisesti haemme kuitenkin tiimiimme sopivaa henkilöä. Älä siis jätä hakematta, vaikka jokin osa-alue ei tuntuisi omalta.

Tavoitteenamme on, että viihdyt ja tarjoammekin sinulle:

  • Monipuoliset työtehtävät sekä mahdollisuuden oman työnkuvan kehittämiseen
  • Joustavan työajan etätyömahdollisuuksineen
  • Ammattitaitoisen ja motivoituneen tiimin tuen
  • KLT-tutkinnon suoritusmahdollisuuden
  • Koulutusmahdollisuudet, joilla tuemme osaamisesi kehittämistä
  • Päivittäisen iloisen aamukahvi/aamiaishetken yhdessä tiimin kanssa

Annamme mielellämme lisätietoja. Tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Hae siis jo tänään – toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Merja Lindqvist 0447820500 merja.lindqvist@memeri.fi
Johanna Nieminen 0447820502 johanna.nieminen@memeri.fi

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 6.11.2022 mennessä johanna.nieminen@memeri.fi tai merja.lindqvist@memeri.fi . Käymme hakemuksia jatkuvasti läpi ja olemme potentiaalisiin hakijoihin yhteydessä mahdollisimman pian.

Palkanlaskenta 2022

Verokortit 2022

Uudet verokortit tulevat voimaan 1.2.2022.

Verokortissa on vain yksi tuloraja koko vuoden palkoille. Sama verokortti käy kaikille palkkatuloille. Kopio verokortista riittää palkanlaskentaan.

Muistatahan seurata tulojasi vuoden aikana. Palkansaajan tulee seurata palkkojen kertymistä vuoden aikana itse. Erityisen tärkeää tämä on, jos palkansaajalla on useita työnantajia. Jos tuloraja näyttää ylittyvän tai vähennykset muuttuvat tilaa uusi verokortti OmaVerossa tai puhelimitse. Jos sinulla on useita työnantajia, toimita muutosverokortti kaikille työnantajillesi.

Tyel, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu

Työnantajan maksama Tyel 24,85%  
Työntekijöiltä perittävä Tyel 7,15% 17-52 vuotiaat ja 63-67- vuotiaat
Työntekijöiltä perittävä Tyel 8,65% 53-62 vuotiaat
Tyel maksua EI peritä alle 17-vuotiaalta, eikä 68 vuotta täyttäneeltä työntekijältä.
Työntekijöiltä perittävä työttömyysvakuutus 1,50%
Osaomistajilta perittävä työttömyysvakuutus 0,74%
Työnantajan työttömyysvakuutus 0,50%
Työttömyysvakuutusmaksua EI peritä alle 18-vuotiaista, eikä yli 65-vuotiaista.
Työnantajan sairausvakuutusmaksu 1,34%
Maksua ei makseta alle 16-vuotiaista eikä 68.vuotta täyttäneistä työntekijöistä.

Kustannusten korvaukset 2021

Kokopäiväraha (yli 10 h) 45 €
Puolipäiväraha (yli 6 h) 20 €
Kilometrikorvaus 0,46 €/km
Ateriakorvaus 11,25 €

Luontoisedut

Luontoisetu puhelin 20 €/kk

Lisää luontoiseduista ja kustannusten korvauksista löytyy verottajan sivuilta.

Etäpikkujoulut ja työnantajan antamat joululahjat työntekijöille

Työnantajan järjestämä tavanomainen ja kohtuullinen, koko henkilökunnalle suunnattu pikkujoulujuhla on työntekijöille verovapaa etu. Tämä vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen ja se tulee vaikuttamaan myös pikkujoulujen järjestämiseen. Työnantajan on nyt mahdollista järjestää pikkujoulut myös etänä. Työnantaja voi järjestää ruokien ja juomien toimituksen kotiin tai työntekijä voi hakea työnantajan järjestämän ruoan ja juomat tietystä paikasta. Huomaathan kuitenkin, että työntekijöille ei voi antaa suoraan rahaa tai ruoka/juomalahjakortteja, jolla he saisivat tarjottavia ostaa, muutoin ne muuttuvat työntekijän veronalaiseksi palkaksi.

Joulun alla moni työnantaja muistaa työntekijöitään pienellä joululahjalla. Työntekijän saama lahja on verovapaa, jos se on kohtuullinen (max 100e), saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena ja käytäntö koskee koko henkilökuntaa.

Lahja voi olla työnantajan valitsema esine, pääsylippu, palvelu tai yksilöity lahjakortti. Yksilöity lahjakortti tarkoittaa tietyn palvelun tai esineen ostamista tietystä paikasta, eli työntekijä ei voi itse valita mitä lahjakortilla ostaa vaan työnantaja on sen etukäteen määritellyt lahjakortille. Työntekijä voi myös valita lahjan työnantajan määrittelemistä vaihtoehdoista. Huomioi kuitenkin, että rahana tai siihen verrattavana suorituksena saatu lahja on työntekijän palkkaa.

 

YRITYKSEN OMISTAJAT (EDUNSAAJAT) MERKITÄÄN KAUPPAREKISTERIIN 1.7.2019 ALKAEN

Patentti- ja rekisterihallitus tiedottaa, että kaikkien osakeyhtiöiden ja osuuskuntien täytyy ilmoittaa omistajansa (tosiasialliset edunsaajat) kaupparekisteriin 1.7.2019 alkaen. Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt tekevät ilmoituksen vain, kun edunsaajana on muu henkilö kuin yhtiömies.

Pörssiyhtiöt, toiminimiyrittäjät (yksityinen elinkeinonharjoittaja), asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt eivät tee ilmoitusta.

Tosiasiallisten edunsaajien ilmoittaminen ja rekisteröinti perustuvat rahanpesulakiin ja EU-direktiiveihin. Rahanpesulainsäädäntö velvoittaa esimerkiksi pankkeja tunnistamaan asiakkaansa. Edunsaajatietojen rekisteröinti tuleekin sujuvoittamaan yrityksen asiointia esimerkiksi pankkilainaa haettaessa.

Kuka on edunsaaja

Yritys vastaa edunsaajien tunnistamisesta. PRH ei ota kantaa siihen, kuka on yrityksen edunsaaja.

Edunsaaja on henkilö, joka täyttää vähintään yhden seuraavista edellytyksistä:

  • Hän omistaa yli 25 prosenttia yrityksen osakkeista suoraan tai välillisesti toisen yrityksen kautta.
  • Hänellä on yli 25 prosentin osuus yrityksen äänivallasta suoraan tai välillisesti toisen yrityksen kautta.
  • Hän käyttää yrityksessä tosiasiallista määräysvaltaa muulla perusteella (esimerkiksi osakassopimuksen mukaan).

Milloin ja miten ilmoitus tehdään

Yritykset, joiden täytyy ilmoittaa edunsaajat, tekevät ilmoituksen 1.7.2019 – 1.7.2020. Tämän jälkeen yritysten täytyy tehdä ilmoitus aina kun edunsaajatiedot muuttuvat.

Ilmoitus tehdään netissä YTJ-palvelussa (www.ytj.fi), ja se on maksuton.

Ketkä saavat edunsaajatietoja PRH:lta

Yritysten edunsaajatiedot eivät ole samalla tavalla julkisia kuin muut kaupparekisteritiedot.

PRH antaa edunsaajatietoja tunnistetuille asiakkaille, joilla on tiedoille rahanpesulain mukainen käyttötarkoitus.

PRH kehittää edunsaajista annettavaa tietopalvelua vaiheittain. Ensi vaiheessa saatavilla on edunsaajaote, jossa on yksittäisen yrityksen edunsaajatiedot.

Edunsaajaote on maksullinen muille kuin viranomaisille.